Keski-Pohjanmaan Ajokoirayhdistys r.y.

Vuosikokous 2018

Yhdistyksen vuosikokous koskenmaassa 7.3.2018 klo 18.00

Kokous käytiin läpi hyvässä hengassä. Puheenjohtajana toimi Sauli Tuikka ja sihteerinä Teuvo Isokangas. Paikalla oli ilahduttavasti 25 yhdistyksen jäsentä.

Ennen varsinaista vuosikokousta palkittin yhdistyksen vuoden ajokoira. Arvo Kumpumäen Kilvan kakkonen Villipuron Lyyti. Onnittelut vielä Arvolle. Samoin muistettiin kettukilvankävijä Tiinun Vilin taustajoukkoja Seppo ja Pirkko Korpelaa.

Muistettiin paikalla olleita yhdistyksen jäseniä jotka täyttävät tasavuosia, Pauli Keski-Ojalaa, Veli-Matti Mäki-Rautilaa, Ari Vähäkangasta ja Aki Haukilahtea.

Muuten kokouksessa käytiin tilikokoukseen liittyvät rutiini asiat. Puheenjohtaja valinnan lähestyessä tunnelma alkoi tiivistyä. Tiedettiinhän, että Aimo oli jo ylimenokaudella ja olisi omasta halustaan halunnut luopua puheenjohtaja tehtävistä vuosi pari sitten. Uudeksi puheenjohtajaksi oli ehdolla yksi henkilö joka ei kuitenkaan mitenkään latistanut valintaa vaan päin vastoin.

Saulin nuijan kopautuksella uudeksi yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Haapajärvelle muuttanut Petri Hynönen.  Onnittelut uudelle puheenjohtajalle.

Tulevan koekauden merkittävimmät koetapahtumat AJOK POHJANLOHKO 2018 ja KETTUKILPA 2018. Tapahtumien järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Kettukilvan järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jarkko Ylesmäki esitteli kokousväelle kettukilvan yksityiskohtaisesti budjettia myöten. Nyt vain näihin tapahtumiin ja uuden puheenjohtajan taakse innostunutta talkooväkeä.

Hallitukseen tulevalle kaudelle valittiin entiset Jarkko Ylesmäki, Tomi Lappi, Terho Hotakainen, Ari Vähäkangas, Kimmo Virkkala, Ari-Pekka Saarimaa, Johanna Seppälä, taloudenhoitaja myös, Timo kalavainen, Teuvo Isokangas, sihteerinä myös.

Ja sitten tämä: suuret kiitokset Aimo Koskiselle siitä kaikesta pyyteettömästä työstä mitä olet tehnyt yhdistyksemme eteen kuluneiden vuosien aikana.

Uudet kämppäisännät ovat Tomi Lappi (050 359 3308) ja Teemu Seppälä (044 291 3999).